lauantai 14. helmikuuta 2015

Intohimon äärellä

Puutarhassa on kolme omenapuuta, huvitus ja kaksi kanelia. Omenapuiden pitkäjänteinen hoitaminen, jossa tähtäimessä on terve puu ja laadukas sato, on suuri intohimoni. Nyt kolme puuta pääsi ensimmäiseen käsittelyyn. Edellinen leikkaaja oli sahankäytöllään lähes tappanut toisen kaneleista, joten kovin radikaalia korjausliikettä ei voinut tehdä. Jokaisesta puusta lähti yksi iso oksa ja erityisesti kaneleista paljon pienempää oksaa.


Alkutilanne punakanelissa oli melkoinen ryteikkö.


Kaunis nippu hedelmäsilmuja odottamassa kevään lämpöä.



Oksa lähti ja kuvauksen jälkeen myös jäkälä.


Laskiainen näyttääkin pääsiäiseltä. Montahan viikkoa menee ennenkuin silmut avautuvat maljakossa...

2 kommenttia:

  1. Hei. Joko nyt on aika leikata omenapuita? Minä olen tottunut saksimaan niitä vasta paljon paljon keväämmällä. Tosin se on johtunut pohjoisesta sijainnista. Mutta nyt kun ollaan täällä etelässä ja kevät kolkuttelee ovella, uskaltaudun kysymään sinulla onko kokemusta pilariomenapuiden leikkaamisesta? Minulla ei ole niistä kokemusta ja voi olla ettei edellisellä asukkaallakaan ollut.
    t. Hanne-Mari

    P.s Aivan ihania kuvia sinulla täällä Vadelmalaaksossa. Taidampa käydä huomenna leikkaamassa vaikka edes yhden omenapuuoksan maljakkoon naisten päivän kunniaksi.

    VastaaPoista
  2. Kevät vaikutti sen verran aikaiselta, että leikkasin jo helmikuussa. Maaliskuu taitaa olla se yleisin suositusaika. Pilariomenapuuta ei tarvitse juurikaan leikata, kasvutavan pitäisi olla luontaisesti hillitty.

    VastaaPoista